">

17. elokuuta 2015

Norjan reissu part 1

Reissu on nyt reissattu ja kotona taas ollaan. Oltiin teltailemassa Norjassa 2,5 viikkoa jossain vaiheessa tuli jopa koti ikävä. Öisin oli välillä viileä ja joskus satoi, niinä päivinä vaan unelmoinut omasta sängystä ja omasta kodista. muuten reissu oli aika loistava ja pääsi näkemään todella paljon. Mentiin aluksi Helsingistä Tukholmaan laivalla. Tukholmaan saavuttua suunnattiin heti norjan suuntaan. Aluksi oli suunitelmissa että jäädäisimme Osloon caping alueelle, mutta muutettiin suunnitelma ja suunnattiin suoraan Jotunheimen kansallispuistoon lähistölle, Jotunheimen capingille.




 Jotunheimen camping oli suht koht iso, mutta ei ollut paljon ihmisiä. Löydettiin hyvä teltta paikka.




Seuraavana päivänä päätettiin lähteä heti patikoimaan koko perhe Besseggeniin huipulle, joka on todella suosittu patikointi reitti. Vuoren harjanteella näky kaksi järveä ja korkein huippu on 1743metrejä. Me pääsimme noin 800metriin korkeudelle nähtiin paljon lunta ja laumaa poroja. Päivä oli todella lämmin, niin otettiin aika vähän vaateita, mutta kun ruvettiin pääsemään suht koht korkealle niin kova tuuli alkoi viedä voimia sekä korvat ja kädet paleltumaan. Päätettiin pojan kanssa palata takaisin ja mies jäi vielä ottamaan muutamia kuvia.
  Reitti on tosiaan todella suosittu, me päästiin vasta liikeelle lounaan jälkeen niin jo siihen aikaa monet ihmiset tulivat meitä vastaan. Takaisin kun kuljettiin ei ollut yhtään pelkoa että kuljettaisimme vahingossa väärää reittiä koska oli varmaan sata ihmistä tulossa samaa aikaa alas. Huomasin että aika monet patikoivat lapsien kanssa sekä oli eläkeläisiä, eli huippu kuntoa siihen ei oikein tarvitaan. Kunhan sopivasti vaatetusta ja eväitä mukaan.











  Lähdettyä Gjendesheimistä mistä patikointi reitti alkoi, piipahdettiin kauppaan ja tehtiin illallisen camping alueella.
  Huomasin että iltaisin camping alue täyttyy ja aamulla taas tyhjenee. Ihmiset pysähtyvät vaan yöksi ja aamulla jatkavat matkaan.
Jotunheimen Camping on lapsiystävällinen, on lapsille trampoliinia ja keinuja sekä minigolfia löytyy. Tilaa campingissa on omasta mielestä tarpeeksi sekä sähkötolppia riittää hyviin. Campingilla on myös mökki mahdollisuus. Hinta oli yöstä muistaakseni 25 euro/teltta ja auto, Sähkö oli 40 norjaan kruunua sekä suihkuun piti osta poletti joka maksoi 10 norjan kruunua ja kesti 4,5min.


Seuraavana päivänä matkaa jatkui meillä Geirangerin josta siten kerron seuraavassa blogi tekstissä.


                                                                      -Dee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti