Hei
Pitkä työputki takana ja kohta starttaa loma. Tänä vuonna päätettiin että lähdetään Norjaan lomailemaan. Tarkoitus lähteä Bergenin lähistölle. Mies halusi päästää patikoimaan ja valokuvamaan Trolltungan upeita maisemia. Ollaan matkalla noin 20 päivää. Majoituksena meillä on iso teltta ja ollaan caping alueilla. Viime vuonna käytiin viikoksi Pohjois-Norjassa Lofooteilla teltailemaan, tällä kertaa mennään etelään. Autolla kun lähtee ja varsinkin teltailemaan niin pitää muistaa ottaa melkein koko koti. Perjantaina kävin kaupassa ostamassa reissun kaikkia mahdollista niin sanotusti pussi ruokaa ja säilykkeitä, pitää vaan maanantaina hoitaa kasviksia mukaan. Mitään kylmälaukkua ei nyt tullaan ottamaan mukaan, päätettiin että kaikki kylmä tarvitseva tullaan ostamaan sieltä
Jos netti tulee toimimaan hyviin niin pääsen bloggaa matkallakin. Tulen ottamaan paljon kuvia ja kertomaan reisusta lisää.
¤¤¤
Perjantaina startasi Personal Training koulutus putki. Käytiin anatomiaa sekä liikeanalyysejä. Oli taas tehokas koulutus viikonloppu. Tulen ottamaan reissun koulutus materiaalia mukaan niin pääsen lukemaan sielläkin.
-DEE
20. heinäkuuta 2015
16. heinäkuuta 2015
Helppoa ja Maukasta Gluteenitonta Leipää
Hei
Olin lukemassa muiden blogeja kuin törmäsin Jonna1983 täältä "Superhelppo gluteeniton leipä" ohjeisiin. Pelkästään kuvia katsomalla alkoi kuolaa valuman ja teki heti mieli kokeilla.
Olin just tilaamassa mustaa riisiä Hyvinvoinnin tavaratalosta ja samalla tilasin muutama pussia Urtekram Luomu Low-Carb leivontasekoituksen.
Leivän ohje löytyy myös pussin takana ja todella helppo tehdä. Tarvitset vettä, suolaa, Urtekram leivontasekoitusta ja 5kpl kananmunaa.
Kaada kulhon koko leivontasekoitus ja lisää meri suolaa ja 1dl vettä, sekoita.
Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen.
Kaada taikina öljyllä voideltuun leippävuokaan ja paista 160asteessa noin tunnin.
Todella helppoa ja maukasta leipä.
-Dee

9. heinäkuuta 2015
Teoriakoe läpi
Hei
Eilen sain suoritettua Kuntosalivalmentajan teoria kokeen. Näyttökokeen jälkeen sähköpostiin tuli viesti että olisi 2 viikkoa aikaa suorittaa teoria kokeen.
Kokeessa on 60 kysymystä ja vaan 30 min aikaa. Päätin aluksi lukemaan kaikki oppimismateriaali uudelleen läpi ennen kun suoritan kokeen. Eilen pojat lähtivät postiin niin sillä ajalla päätin sitä suorittaa. Aluksi oli harjoitus kysymyksiä ja sen jälkeen varsinainen koe. Kokeessa oli paljon komppa kysymyksiä, mutta pysyin rauhallisena ja koitin lukea kysymyksiä tarkkaa ja rauhallisesti. Kyllä virheitä tuli, onneksi vaan 8kpl. Läpäisy raja oli 70%
Ensi viikolla odotellaan sitten lisensia postitse kotiin. Nyt tuntuu paljon helpottavalta ololta, pääsee rentoutumaan hetkiksi ja pääsee lukemaan uusia kirjoja mitkä olen hankinnut Fitralta.
Syö Liiku Kehity -kirja olen odottanut todella pitkään. Aluksi en viitsinyt osta päätin odota sitä kirjastosta, ja siihen meni 2,5kuukautta kun se vihdoin tuli kirjastosta. En päässyt sitä lukemaan ollenkaan koska silloin just valmistauduin näyttökokeseen ja palautin se kiltisti takaisin kirjastoon. Edellisenä koulutus viikonloppuna meillä oli myynnissä kyseinen kirja, en edes harkinnut vaan suoraan nimi paperin ja kirja kouraan. Nyt sitten pääsee lukemaan ja perehtymään siihen. Aika monet ovat suosittellut kyseistä kirja jopa myös meidän opettajakin.

6. heinäkuuta 2015
Lasten synttärit
Hei
Viime viikko oli helle viikko. Keskiviikkona juhlittiin pojan synttäreitä. Tiistai iltapäivänä aloitin kakkupohjia leivommista sekä täyttöjen vatkammista samoin myös voileipäkakku tein jo tiistaina, ja jätin koristellut keskiviikkoksi. Kakku päätettiin tehdä ensimmäistä kertaa sokerimassasta ja suuniteltiin hahmoksi "Kätyriin" Itse ilkimys elokuvasta avustaja hahmot.
Kakkupohja ja täytteet otin Kinuskikissan sivuilta ohjeet. Kakkupohjat olivat levykakkupohja ja täytteenä käytin vadelma-vaniljatäyte sekä valkosuklaa-vaniljatäyte. Sokerimassat kävin ostamassa Vantaan Tammistosta Confetti kaupasta, löytyy paljon erilaisia valmiina värjättyjä sokerimassoja.
Puoliso sai oman tehtävän muotoilla sokerimassata sitten Kätyriin, hyvin hän on siinä onnistunut. Käytettiin siihen kokonaan 3 x 250g keltaista ja yksi 250g sinistä sekä musta meni myös yksi paketti. Valkoista jäi alle puolet sekä punainen sokerimassa jäi kokonaan, koska kieleen ei mennyt paljon. Sinistä olisin voinut osta lisää, koska sitä just ja just riitti. Samoin myös keltaista olisin voinut osta enemmän.
Voileipäkakku päätin tehdä kasvis versiona. Kinuskikissan sivuilla löytyy Kreikkalainen voileipäkakku ohje. Maistoin noin kuukausi sitten kaverin synttäreillä samanlaisen niin maistui aivan ihanalle, niin päätin tehdä sellaisen. En ole koskaan tehnyt voileipäkakkuja niin siihen sitten upposi aika paljon aikaa, aineksia ei riittänyt heti, jouduin käymään kaupassa ostamassa lisää tarvikkeita, koska kakku oli tuplasti isompi kuin Kinuskikissan ohjeissa.
Synttärit olivat onnistuneet ja vieraiden masut olivat täyttyneet.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)