">

3. lokakuuta 2015

Norjan reissu part 2

Hei

Geiranger on aivan loistava paikka. Hienoja näköala paikkoja sekä on paljon patikointi reittejä. Jos halua yöpyä teltassa niin Geirangerissa on kolme teltta campingia. Yksi on Geirangerin keskustassa, toinen on 1km Geirangerinkeskustasta Ornesvingen suuntaan ja kolmas on kun tullaan Geirangeriin niin se on suht koht korkealla, mutta noin kilometri keskustasta myös.



Me päätettiin jäädää ihan keskustaan Geiranger campingiin. Onneksi lähdetiin Jotenheimenista aamulla aikasemmin, niin saatiin hyvän teltta paikan. Edellis yönä vissin oli sadetta niin maa oli aika märkä ja mutaista. Muuten camping oli iso. Yöstä tais maksettiin 30 euroa. 
Geirangerissa on vaan yksi ruokakauppa, mutta löytyy myös tuliais kojuja sekä rafloja ja kahviloita. Geirangeriin saappuu kesäisin melkein joka päivä isot risteilyalukset, joina päivina saattaa tula jopa neljä, eli turisteja riittää kaupungissa.

 Hyviä näköala paikkoja lähellä Geirangeria on Ornesvingen, Flydalsjuvet ja Dalsnibba. Myös kannata käydä kurkkimassa Trollstigen.
Trollstigenille pääsee toukokuusta syyskuuhun asti koska tie on todella kapea ja jyrkyys on 9 prosenttia. Pidetin henkeä aina kun näin bussin tulevan meitä päin. Näin kapea tie ja bussit kulkee sielä turistejen kanssa. Apua. Trollstigenille pääsee kun ajaa  Geirangerista Eidsdalliin ja sieltä autolautalla noin 10min Lingeen. Maksu tais olla normi auto ja kuski 70 norjan kruunua. Lingesta jonkin matkaa Åndalsnes päin. Trollstigenilla on hieno näköala paikka, löytyy myös kahvila sekä matkamuisto kauppa.



Toinen myös hyvä käydä on Dalsnibba. Tie kans on auki ainoastaan kesä-lokakuun välisenä aikan. Mutta näköala on aivan upea. Autolla pääse todella kätevästi, mutta maksaa muistaakseni 10 euroa, matkailuautoille oli taas paljon enemmän.






-DEE






Syötkö sinä oikein? Nyt voit tarttua tilaisuuteen!

Hei

Sisältää kaupallisia linkkejä


Kukkuu täällä ollaan jälleen.
Pitkään aikaan en päässyt kirjoittelee, syitä löytyy ja monta. Yksi ainakin että olen kirjoittanut jo tekstin valmiiksi mutta en saa kuvia lisätty meidän Norjan reissulta, kun kone sanoi kaput niin se sitten jäi harmittaa, mutta koitetaan nyt sen hoitaa huomenna.
  Syksy on sitten saapunut ja harmaata ja pimeä taas täällä. Tämä aika vuodesta on aivan ihana kun on ruska aikaa. Mutta taas ei ole ihan minun makuun tykkään jo lokakuusta, koska omat synttäritkin on lokakuussa, mutta sitten jatkuu pitkään tämä kylmyys ja pimeys joka vetää ihan pohjaan.
 Viime vuonna olo oli ihan sama ja tuntui että seinät kaatuu päälle, mutta sitten mies piristi ja ilmoitti että sittenkin lähdetään Thaikkuihin kuukaudeksi. Tänä vuonna oli jo tiedossa ettei me ollaan lähdössä vuoden vaihteessa mihinkään, enkä kyllä vielä ole harmissaan. Tämän vuoden viimeiset kuukaudet tulevat olemaan aika haastavia Trainer4you PT- koulutus alkaa kohta olemaan lopussa, ei ole kuin 3 lähi jaksoa enää.

Lokakuun puolessa välissä alkaa Trainer4youlla Ravintovalmentaja koulutus mihin nyt parhaillaan etsin harjoitusasiakaita, eli jos haluat muuttaa sinun ravintotottumukset, tarvitset apua ravinto suunnittelussa tai treenat mutta et näet tuloksia, koska se piilee todennäköisesti ravinnossasi. Nyt on mahdollista saada neuvoja ja apua pääkaupunkiseudulta  dhyrri@gmail.com 
            Puhdas ja laadukas ravinto on todella tärkeä elimistölle.  








Nyt myös Elloksella on Hinta Hepulit 11.10 asti  TÄÄLTÄ
Taku varmasti jokaiselle löytyy jotain ale tuotteita


Sekä
40% alennusta* tilauksesi kalleimmasta tuotteesta

Koodi:  325728
Voimassa: 4.10 asti 40%


                                                                      -DEE